
Opettaja Kosti Makkonen ja Honkolan koulun oppilaita syksyllä 1929, Väinö Linna toisessa rivissä viides vasemmalta. Linna kävi ainoastaan kansakoulun, "enempi koulunkäynti jäi isävainajan unelmiksi, joita hän oli kai joskus uneksinut huomattuaan, että minä omasin jo tenavana kiihkeän halun lukemiseen", Linna muisteli sodan jälkeen.
Erityisen hyvä ainekirjoittaja Väinö ei ollut, mutta koulu tarjosi oman kotikutoisen kielen rinnalle uuden tavan käyttää kieltä. Makkonen oli eloisa opettaja, joka luki kirjallisuutta oppilaille. Linnan korvissa kaikuivat vielä 50 vuotta myöhemmin Kiannon Punaisen viivan loppusivut Makkosen esittäminä, ja samoin Kiven Seitsemän veljestä tuli tällä tavalla tutuksi. Koulusta Linna oppi myös laskutaitonsa: "Kerran oppimallani olen toimeen tullut, ja mikäli elämässäni on laskuvirheitä tapahtunut, eivät ne ole johtuneet menetelmien puutteesta vaan niiden käytön huolimattomuudesta". Maantieteen monet peruskäsitykset olivat lähtöisin Makkosen oppitunneilta, samoin yleiskäsitys historiasta, vaikka tapahtumien merkityksen ymmärtäminen jäikin myöhemmäksi.
Näytä iso kuva |