Tuntematon sotilas yleisen ja kansallisen välimailla
Virossa Väinö Linnan Tuntematon sotilas oli vapaasti saatavilla vasta toisen itsenäistymisen jälkeen 1990-luvulla, jolloin kiinnostus teosta kohtaan oli suurimmillaan. Sitä ennen Tuntematon kuului kiellettyihin tai ainakin vähemmän suositeltaviin kirjoihin. Kiellettyä oli myös suurelta osin pakolaisvirolainen kirjallisuus, venäläisen Boris Pasternakin Tohtori Živago, Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo sekä mm. Raamattu. Silloin ihmiset paloivat innosta ryhtyä vapaasti lukemaan näitä kirjoja.
Ensimmäisen kerran Tuntematon julkaistiin viroksi Helmi Ellerin käännöksenä vuonna 1957 Kanadassa. Virossa teos julkaistiin 1996 Ellerin ja Endel Mallenen käännöksenä. Vuonna 2006 ilmestyi vielä Tuntemattoman alkuperäiskirjoitus eli Sotaromaani (kääntäneet Endel ja Meelik Mallene).
Ryhdyin 1990-luvun alussa tutkimaan henkilökuvausta kaunokirjallisuudessa ja henkilön käsitettä sekä merkitystä erilaisissa kirjallisuudentutkimuksen teorioissa. Tuntematon sotilas tarjosi kiinnostavan lukemisen ohella hyvää ainesta henkilökuvauksen tutkimiseen, sillä siinä on suuri ja monipuolisesti kuvattu henkilögalleria. Teosta tietenkin voi tulkita leimallisesti suomalaiskansallisena, minulle Tuntemattoman merkitys on aina ollut yleismaailmallinen.
Naistutkija ja mieskirjallisuus?
Väitöskirjani vastaväittäjä Kari Sallamaa on lausunnossaan kirjoittanut suopeasti: „Tutkimuskohteen valinta on haastava: virolainen naistutkija ottaa käsiteltäväkseen suomalaisen mieskirjallisuuden yhden perusteoksen, klassisen sotaromaanin. Suomalaiset miestutkijat ovat varsin paljon tutkineet teosta: Yrjö Varpion lisäksi Juhani Niemi, Jyrki Nummi, Pekka Lilja, Heikki Siltala jne. Mutta Linnan romaanista voi löytää uutta erityisen näkökulman asettamisen kautta, kuten tässä työssä...“
Minulta on usein kysytty, miksi virolainen naistutkija kiinnostuu suomalaisesta sotateoksesta. Kuitenkaan en ajatellut tätä seikkaa kertaakaan, kun otin teoksen tutkittavakseni 1990-luvun alussa. Silloin oli vain kiinnostus siihen ainutlaatuiseen teokseen, jota emme voineet lukea neuvostoaikana, vaikka se olikin jo käännetty viroksi. Ja juuri silloin olin vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa ja oma kiinnostukseni suomalaista kirjallisuutta kohtaan oli suurimmillaan.
Väinö Linnaa on syytetty siitä, ettei hän ole tehnyt oikeutta sodassa uhrautuville naisille. Linna on kertonut muun muassa, että hän on tahtonut kääntää lottakuvauksessaan esiin mitalin toisen eli negatiivisen puolen. Minusta Linnaa on syytetty tästä suotta, ja hän on joutunut puolustautumaan.
Tuntemattoman sotilaan mies- ja naishenkilöiden kuvauksessa on tosiaan eroja. Kuitenkaan ne eivät ole kategorisia: miehet ja naiset osallistuvat tapahtumiin eri syistä, he täyttävät erilaiset tehtävät. Sen pohjalta erot syntyvät, ja ne ovat samoja kuin mies- ja naiskuvauksessa yleensä.
Ensiksi on totta, että romaanin naiskuvauksessa ja miesten kielenkäytössä ilmenee tarve purkaa miesten henkistä painetta ja tuskaa. Tämä on luontevaa asioiden käsittelyä. Yleensä mieheksi kehittyminen ja miehenä oleminen käsitetään jatkuvana suorituksena, velvollisuuksina ja todistusyrityksinä. Arvellaan, kuten Elisabeth Badinter on huomauttanut, että maskuliinisuudessa ei ole mitään annettua, vaan se on rakennettava, kun taas naiseutta pidetään annettuna. Tämän vuoksi mies pelkää epäonnistua, mikä asettaa hänet uskomattoman henkisen ja fyysisen paineen alaiseksi. Tämä kaikki näkyykin selvästi Tuntemattoman miesten teoista ja kohtaloista.
Toisaalta lottakuvauksessa käy ilmi kaksoisstandardi: se, mikä on sallittua miehille, ei ole sallittua naisille (normien rikkominen ym). Esimerkiksi Raili Kotilaista ivataan ja hänet tuomitaan, muttei Lehtoa tai Karjulaa, jotka tappavat ihmisen, eikä Korpelaa, joka haukkuu upseeriakin. Pierre Bourdieun mukaan työ voi olla monimutkaista ja ylevää, kun sitä tekee mies, ja merkityksetöntä ja huomaamatonta, kun sitä suorittaa nainen. Lisäksi naisissa voi ilmetä myös opittua avuttomuutta. Tämä tarkoittaa, että jos jonkun tehtävän arvellaan yleensä olevan naiselle liian raskas, nainen itsekin ajattelee samoin.
Universaali ja kansallinen
Minulta on kysytty, onko tutkimusta tehdessä ollut etua siitä, että olen virolainen enkä suomalainen, sillä arvellaan, että ulkopuolinen näkökulma suomalaisuuteen voi mahdollistaa tuoreemman tutkimusotteen paljon tutkittuun suomalaiskansalliseen aiheeseen.
Oikeastaan en osaa sanoa, onko kansallisuuteni vaikuttanut mitenkään tutkimusotteeseen. Jokainen tulkitsee luettavaa omakohtaisten kokemusten, oman maailmankäsityksensä pohjalta (ei se tietenkään välttämättä sulje pois kansallisuutta). Kuitenkin olen aina nähnyt Tuntemattoman sotilaan merkityksen enemmän universaalina kuin kansallisena. Itse asiassa syy siihen on yksinkertainen: en pystyisi koskaan riittävästi tulkitsemaan suomalaista teosta (suomalais)kansallisesta näkökulmasta.
Esimerkiksi kaikissa henkilöissä on jokin universaali, ihmisille tyypillinen ominaisuus. Ihmiset yleensä haluavat suorittaa velvollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ihmiselämä on vain pieni jakso ikuisuudessa. Tuntemattoman sotilaat ovat erinomaisia taistelijoita, vaikka se ei aina sovi heidän yksilöllisiin piirteisiinsä. Heidän mielestänsä jos urakka on otettu, niin se myös tehdään, ja he täyttävät omat velvollisuutensa loppuun asti. Lisäksi useimmat heistä voi käsittää arkkityypeiksi.
Asia voi olla aivan toisin, kun kyse on virolaiskansallisesta näkökulmasta. Kirjoitin väitöskirjani tiedotteessa muun muassa, että uskoakseni virolaisetkin voisivat löytää Tuntemattomasta sotilaasta apua yhtenäisen kansallisidentiteetin syventämiseen. „Millä tavalla?“ yllättyi lehtimies, kun oli lukenut tiedotteeni. „Voiko ulkomaalaisen (Väinö Linnan) kirjoittama, vieraan maan (Suomen) tapahtumista kertova teos tarjota apua kyseisessä asiassa?“
Uskon, että voisi. Talvi- ja jatkosota koskivat virolaisiinkin läheisesti, sillä Viron suomenpojat (soomepoisid) osallistuivat niihin Suomen puolella (yhteensä yli 3000 vapaaehtoista vuosina 1939–1944). Toisaalta Tuntematon sotilas vaikuttaa universaalilla sanomallaan: jokainen teos on luotu ihmiskokemuksen ja -ymmärryksen pohjalta, sen tähden kirjoissa on yhä jotakin universaalia. Kirjallisuudesta voi yhä oppia, mitä ihmiset eivät muuten kokisi; kirja, varsinkin klassikko, puhuttelee aina lukijoita. Siis tämä mahdollinen apu ei välttämättä riipu kirjailijan kansallisuudesta tai tapahtumista, joita romaanissa on kuvattu.
Tuntemattomassa on kaksi maailmaa, kaksi ideologiaa, upseereiden ja miehistön, mutta yhteinen tavoite: itsenäisyyden puolustaminen sodassa. Teos auttoi rakentamaan suomalaisten identiteettiä sotien jälkeen. Teos ja sen reseptio antavat esimerkin siitä, miten voidaan toimia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä miten voidaan sopia erimielisyydet ja päästä yksimielisyyteen. Nykyajan kaoottisessa ja globaalistuneessa maailmassa tällainen kyky on jatkuvasti tärkeää – varsinkin pienillä kansoilla, sekä suomalaisilla että virolaisilla ja muilla. Lisäksi suuret sotaromaanit ovat – paradoksaalista kyllä – periaatteellisesti pasifistisia, ja ne saavat miettimään sotien syitä, luonnetta ja yleisyyttä, miksi sodat eivät vieläkään ole loppuneet ym. Linnankin teos voi auttaa ketä tahansa miettimään, mikä elämässä on tärkeää. Näin vakuuttaa – omalla tavallaan – myös Kristian Smedsin postmoderninen tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta, joka vastaa täydellisesti uuden sukupolven ja aikakauden haasteisiin.
Ensimmäisen kerran Tuntematon julkaistiin viroksi Helmi Ellerin käännöksenä vuonna 1957 Kanadassa. Virossa teos julkaistiin 1996 Ellerin ja Endel Mallenen käännöksenä. Vuonna 2006 ilmestyi vielä Tuntemattoman alkuperäiskirjoitus eli Sotaromaani (kääntäneet Endel ja Meelik Mallene).
Ryhdyin 1990-luvun alussa tutkimaan henkilökuvausta kaunokirjallisuudessa ja henkilön käsitettä sekä merkitystä erilaisissa kirjallisuudentutkimuksen teorioissa. Tuntematon sotilas tarjosi kiinnostavan lukemisen ohella hyvää ainesta henkilökuvauksen tutkimiseen, sillä siinä on suuri ja monipuolisesti kuvattu henkilögalleria. Teosta tietenkin voi tulkita leimallisesti suomalaiskansallisena, minulle Tuntemattoman merkitys on aina ollut yleismaailmallinen.
Naistutkija ja mieskirjallisuus?
Väitöskirjani vastaväittäjä Kari Sallamaa on lausunnossaan kirjoittanut suopeasti: „Tutkimuskohteen valinta on haastava: virolainen naistutkija ottaa käsiteltäväkseen suomalaisen mieskirjallisuuden yhden perusteoksen, klassisen sotaromaanin. Suomalaiset miestutkijat ovat varsin paljon tutkineet teosta: Yrjö Varpion lisäksi Juhani Niemi, Jyrki Nummi, Pekka Lilja, Heikki Siltala jne. Mutta Linnan romaanista voi löytää uutta erityisen näkökulman asettamisen kautta, kuten tässä työssä...“
Minulta on usein kysytty, miksi virolainen naistutkija kiinnostuu suomalaisesta sotateoksesta. Kuitenkaan en ajatellut tätä seikkaa kertaakaan, kun otin teoksen tutkittavakseni 1990-luvun alussa. Silloin oli vain kiinnostus siihen ainutlaatuiseen teokseen, jota emme voineet lukea neuvostoaikana, vaikka se olikin jo käännetty viroksi. Ja juuri silloin olin vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa ja oma kiinnostukseni suomalaista kirjallisuutta kohtaan oli suurimmillaan.
Väinö Linnaa on syytetty siitä, ettei hän ole tehnyt oikeutta sodassa uhrautuville naisille. Linna on kertonut muun muassa, että hän on tahtonut kääntää lottakuvauksessaan esiin mitalin toisen eli negatiivisen puolen. Minusta Linnaa on syytetty tästä suotta, ja hän on joutunut puolustautumaan.
Tuntemattoman sotilaan mies- ja naishenkilöiden kuvauksessa on tosiaan eroja. Kuitenkaan ne eivät ole kategorisia: miehet ja naiset osallistuvat tapahtumiin eri syistä, he täyttävät erilaiset tehtävät. Sen pohjalta erot syntyvät, ja ne ovat samoja kuin mies- ja naiskuvauksessa yleensä.
Ensiksi on totta, että romaanin naiskuvauksessa ja miesten kielenkäytössä ilmenee tarve purkaa miesten henkistä painetta ja tuskaa. Tämä on luontevaa asioiden käsittelyä. Yleensä mieheksi kehittyminen ja miehenä oleminen käsitetään jatkuvana suorituksena, velvollisuuksina ja todistusyrityksinä. Arvellaan, kuten Elisabeth Badinter on huomauttanut, että maskuliinisuudessa ei ole mitään annettua, vaan se on rakennettava, kun taas naiseutta pidetään annettuna. Tämän vuoksi mies pelkää epäonnistua, mikä asettaa hänet uskomattoman henkisen ja fyysisen paineen alaiseksi. Tämä kaikki näkyykin selvästi Tuntemattoman miesten teoista ja kohtaloista.
Toisaalta lottakuvauksessa käy ilmi kaksoisstandardi: se, mikä on sallittua miehille, ei ole sallittua naisille (normien rikkominen ym). Esimerkiksi Raili Kotilaista ivataan ja hänet tuomitaan, muttei Lehtoa tai Karjulaa, jotka tappavat ihmisen, eikä Korpelaa, joka haukkuu upseeriakin. Pierre Bourdieun mukaan työ voi olla monimutkaista ja ylevää, kun sitä tekee mies, ja merkityksetöntä ja huomaamatonta, kun sitä suorittaa nainen. Lisäksi naisissa voi ilmetä myös opittua avuttomuutta. Tämä tarkoittaa, että jos jonkun tehtävän arvellaan yleensä olevan naiselle liian raskas, nainen itsekin ajattelee samoin.
Universaali ja kansallinen
Minulta on kysytty, onko tutkimusta tehdessä ollut etua siitä, että olen virolainen enkä suomalainen, sillä arvellaan, että ulkopuolinen näkökulma suomalaisuuteen voi mahdollistaa tuoreemman tutkimusotteen paljon tutkittuun suomalaiskansalliseen aiheeseen.
Oikeastaan en osaa sanoa, onko kansallisuuteni vaikuttanut mitenkään tutkimusotteeseen. Jokainen tulkitsee luettavaa omakohtaisten kokemusten, oman maailmankäsityksensä pohjalta (ei se tietenkään välttämättä sulje pois kansallisuutta). Kuitenkin olen aina nähnyt Tuntemattoman sotilaan merkityksen enemmän universaalina kuin kansallisena. Itse asiassa syy siihen on yksinkertainen: en pystyisi koskaan riittävästi tulkitsemaan suomalaista teosta (suomalais)kansallisesta näkökulmasta.
Esimerkiksi kaikissa henkilöissä on jokin universaali, ihmisille tyypillinen ominaisuus. Ihmiset yleensä haluavat suorittaa velvollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ihmiselämä on vain pieni jakso ikuisuudessa. Tuntemattoman sotilaat ovat erinomaisia taistelijoita, vaikka se ei aina sovi heidän yksilöllisiin piirteisiinsä. Heidän mielestänsä jos urakka on otettu, niin se myös tehdään, ja he täyttävät omat velvollisuutensa loppuun asti. Lisäksi useimmat heistä voi käsittää arkkityypeiksi.
Asia voi olla aivan toisin, kun kyse on virolaiskansallisesta näkökulmasta. Kirjoitin väitöskirjani tiedotteessa muun muassa, että uskoakseni virolaisetkin voisivat löytää Tuntemattomasta sotilaasta apua yhtenäisen kansallisidentiteetin syventämiseen. „Millä tavalla?“ yllättyi lehtimies, kun oli lukenut tiedotteeni. „Voiko ulkomaalaisen (Väinö Linnan) kirjoittama, vieraan maan (Suomen) tapahtumista kertova teos tarjota apua kyseisessä asiassa?“
Uskon, että voisi. Talvi- ja jatkosota koskivat virolaisiinkin läheisesti, sillä Viron suomenpojat (soomepoisid) osallistuivat niihin Suomen puolella (yhteensä yli 3000 vapaaehtoista vuosina 1939–1944). Toisaalta Tuntematon sotilas vaikuttaa universaalilla sanomallaan: jokainen teos on luotu ihmiskokemuksen ja -ymmärryksen pohjalta, sen tähden kirjoissa on yhä jotakin universaalia. Kirjallisuudesta voi yhä oppia, mitä ihmiset eivät muuten kokisi; kirja, varsinkin klassikko, puhuttelee aina lukijoita. Siis tämä mahdollinen apu ei välttämättä riipu kirjailijan kansallisuudesta tai tapahtumista, joita romaanissa on kuvattu.
Tuntemattomassa on kaksi maailmaa, kaksi ideologiaa, upseereiden ja miehistön, mutta yhteinen tavoite: itsenäisyyden puolustaminen sodassa. Teos auttoi rakentamaan suomalaisten identiteettiä sotien jälkeen. Teos ja sen reseptio antavat esimerkin siitä, miten voidaan toimia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä miten voidaan sopia erimielisyydet ja päästä yksimielisyyteen. Nykyajan kaoottisessa ja globaalistuneessa maailmassa tällainen kyky on jatkuvasti tärkeää – varsinkin pienillä kansoilla, sekä suomalaisilla että virolaisilla ja muilla. Lisäksi suuret sotaromaanit ovat – paradoksaalista kyllä – periaatteellisesti pasifistisia, ja ne saavat miettimään sotien syitä, luonnetta ja yleisyyttä, miksi sodat eivät vieläkään ole loppuneet ym. Linnankin teos voi auttaa ketä tahansa miettimään, mikä elämässä on tärkeää. Näin vakuuttaa – omalla tavallaan – myös Kristian Smedsin postmoderninen tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta, joka vastaa täydellisesti uuden sukupolven ja aikakauden haasteisiin.
Merike Vardja
Filosofian tohtori (Tallinna)
Filosofian tohtori (Tallinna)
Kirjoittaja väitteli vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston
kirjallisuuden oppiaineesta. Hänen vironkielisen väitöskirjansa
nimi on Tegelaskategooriad ja tegelase kujutamise vahendid
Väinö Linna romaanis Tundmatu sõdur (Henkilökategoriat
ja henkilökuvauksen keinot Väinö Linnan romaanissa
Tuntematon sotilas).
kirjallisuuden oppiaineesta. Hänen vironkielisen väitöskirjansa
nimi on Tegelaskategooriad ja tegelase kujutamise vahendid
Väinö Linna romaanis Tundmatu sõdur (Henkilökategoriat
ja henkilökuvauksen keinot Väinö Linnan romaanissa
Tuntematon sotilas).
lähettänyt Ylläpito | 08:00
2 kommenttia:
Merike Vardjan kolumni tarjoaa kiinnostavan kehyksen pohtia Väinö Linnan tuotannon yleisinhimillistä kosketuspintaa, jonka kaikuluotaamisen käynnisti Yrjö Varpio jo 1970-luvulla teoksellaan Pentinkulma ja maailma. Varpion havainnoista kiinnostavimpia oli se, että Linnan tuotanto löysi parhaiten vastakaikua lähialueilla, erityisesti Pohjoismaissa. Ruotsalaiset kriitikot pystyivät suomalaisia paremmin ymmärtämään esimerkiksi Linnan yhteydet runebergiläiseen kansan- ja sodankuvauksen traditioon.
Viroksi Tuntematon sotilas käännettiin ensimmäisen kerran vuonna 1957 Kanadassa, mutta varsinaisesti virolaisen lukijakunnan tietoisuuteen teos tuli vuonna 1996, kun Ellerin ja Endel Mallenen käännös julkaistiin. Kuten Vardja kertoo, vuonna 2006 ilmestyi vielä romaanin alkuperäiskäsikirjoituskin eli Sotaromaani.
Merike Vardja korostaa, että hän ei ole tutkiessaan Linnan teosten henkilökuvia tarkastellut niitä kansalliselta kannalta. Pikemminkin hänen näkökulmastaan kaikissa Tuntemattoman sotilaan henkilöissä on jokin universaali, ihmisille tyypillinen ominaisuus. Siten romaanin sotilaat ovat erinomaisia taistelijoita, vaikka se ei aina sovi heidän yksilöllisiin piirteisiinsä. Useimmat heistä voi käsittää arkkityypeiksi.
Itse asiassa tämä katselukulma vastaa Linnan intentioita. Kun kirjailija puhui toisista kirjailijoista – erityisesti Aleksis Kivestä ja Lauri Viidasta – hän näki heidän menestyksensä perustuvan viime kädessä siihen, että teoksissa oli riittävästi yleispätevää tarttumapintaa. Kiven veljekset Hiidenkivellä Linna näki ”eräänlaisina ihmisen peruskiteytyminä”, ja Viidan hän koki löytäneen omimman itsensä nimenomaan suomalaista kulttuuria vastaan taistelemalla.
Tämän kommentin perimmäisenä tarkoituksena on ehdottaa, että Varpion kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneelle tutkimukselle saataisiin jatkoa. Miten Pentinkulman ja maailman suhteet ovat muuttuneet 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa? Miten uudet käännökset ovat vaikuttaneet Linnan kirjailijakuvaan ja hänen tuotantonsa ymmärtämiseen?
Olisiko tässä uuden tutkimusprojektin paikka? Ottaisiko Väinö Linnan seura tällaisen hankkeen siipiensä suojaan?
Ensi vuosi on Linnan 90-vuotisjuhlavuosi. Olemme jo alustavasti sopineet, että tänä vuonna otetaan esiin Linna-tutkimus jossain muodossa. Juhani Niemen puheenvuoro antaa pohjaa aiheen rajaamiselle.
Toteaa
Anneli Niinimäki
Lähetä kommentti
<< Etusivu