Onko Tuntematon sotilas satua?
Väinö Linnan seuran toimintaperiaatteena on herättää kiinnostusta nimikkokirjailijan henkilöä ja tuotantoa kohtaan sekä edistää hänen teoksiinsa liittyvää tutkimusta. Tätä työtä tehdään monin tavoin, joista tärkein on Pentinkulman päivien järjestäminen. Seura on kuitenkin toimijana mukana monissa muissakin tapahtumissa. Yksi tällainen oli Tampereen kesäyliopiston 6.9. järjestämä Väinö Linna 2000-luvulla -seminaari.
Seminaarissa huomion keskipisteeksi nousi Tuntematon sotilas. Näytelmäkirjailija, ohjaaja Juha Hurme hätkähdytti Linnansa tuntevaa seminaariyleisöä poleemisella väitteellä, että meidän realistisena sotaromaanina pitämämme Tuntematon sotilas onkin satua eikä sillä ole niin paljon tekemistä historian kanssa kuin yleisesti oletetaan. Näkemystään Hurme perusteli huomautuksella, että Linnan kuva sodasta on liian idealistinen ja hänen sotilaansa suuria sankareita. Kärsimyksen kuvaajana Linna ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi Pentti Haanpää tai Samuli Paronen, joiden sotakuvauksissa lukijalta vaaditaan enemmän kuin Linnan kohdalla, sillä heidän karuihin hahmoihinsa on vaikeampi samastua kuin Linnan sankareihin.
Sopii kuitenkin kysyä, eikö esimerkiksi Hietasen kuoleman kuvaus ole ”oikeata” realismia. Ainakin se on kerrontaa, joka tavoittaa lukijan. Juuri se, että voi samastua henkilöön, tekee henkilöhahmosta läheisen suurille lukijajoukoille. Linnan henkilöt ovat osa meidän arkitodellisuuttamme. Tuntemattoman sotilaan sotainen maailma tulee joka päivä todeksi median kautta, ja sotilaiden rooleihin on jokaisen nuorenkin helppo samastua. Näytämme siis tarvitsevan Hietasia ja Antero Rokkia, valitettavasti emme yhtä halukkaasti jaksa tutustua Haanpään antisankari Leko Sorrin hahmoon (Haudalla kokoelmasta Nykyaikaa 1942).
Linna arkipäiväisti suomalaisen sotilaan sankarikuvan. Aluksi kansa hangoitteli vastaan, mutta Tuntemattoman osuvat henkilökuvat muuttivat mielet. Sen jälkeen suomalaiset sotilaat on nähty juuri sellaisina, kuin Linna heidät kuvaa. Ikävä kyllä Tuntematonta sotilasta saatetaan kuitenkin käyttää myös Linnalle vieraiden aatteiden keppihevosena sodan kulttia luomassa.
On mielenkiintoista huomata, että vuosikymmenten kuluessa teoksen tulkinnat voivat muuttua aivan päinvastaisiksi. Toini Havu määritteli kuuluisassa arvostelussaan Tuntemattoman inhorealistiseksi ja arkinaturalistiseksi. 2000-luvulla tutkimuksen valokeilaan taas on nostettu idealisti-Linna 1950-luvun realisti-Linnan sijaan.
Olin yksi niistä seminaarilaisista, jotka kuuntelivat herkeämättä Hurmeen värikästä esitystä. En kuitenkaan voinut yhtyä Hurmeen näkemyksiin, kun hän luetteli niitä asioita, joita Linnan sotakuvauksesta puuttuu, esimerkiksi Lapin sota tai homouden kuvaus kuten esimerkiksi Jussi Talven Ystävät ja viholliset -teoksessa. Linnan teos on kuvaus juuri siitä, mistä se on kirjoitettu. Se puuttuu, mikä puuttuu.
Hurme harmitteli myös, että teoksen tapahtumista ja henkilöistä on liikkeellä runsaasti ”kulttuurista tietoa” ja teos on noussut myytin tasolle. Sitä ei vaivauduta enää lukemaan, vaan kuvat muodostetaan mediajuttujen ja elokuvien – lähinnä tietysti Edvin Laineen elokuvan - pohjalta. Tässä asiassa Hurme on varmasti oikeassa, sillä pieni kysely keskikokoisen kaupungin lukiossa paljasti, että abiluokilla vain muutama oli lukenut teoksen, sen sijaan elokuvan oli nähnyt yli puolet. Hurmeen tavoin onkin syytä toivoa, että klassikkoteosten lukutaito edelleen säilyisi ja löytyisi lukijoita, joiden päätä ei olisi sekoitettu kaikenalaisella oheistiedolla.
Kaikesta näennäisestä arvostelusta huolimatta Hurmeen suhtautuminen Tuntemattomaan osoittautui luovan taiteilijan tarkkasilmäiseksi kunnioitukseksi: hänen mukaansa Tuntemattoman sotilaan tulkinnoissa ei ole löydetty vielä läheskään kaikkia mahdollisuuksia. Fiktion maailman nostaminen reaalimaailmaa todellisemmaksi voi olla hyvä pohja tuleville tulkinnoille.
Siis:
Totta kai Tuntematon sotilas on satua: se ei ole historiankirjoitusta vaan todellisuuden yläpuolelle nouseva sanataideteos.
Seminaarissa huomion keskipisteeksi nousi Tuntematon sotilas. Näytelmäkirjailija, ohjaaja Juha Hurme hätkähdytti Linnansa tuntevaa seminaariyleisöä poleemisella väitteellä, että meidän realistisena sotaromaanina pitämämme Tuntematon sotilas onkin satua eikä sillä ole niin paljon tekemistä historian kanssa kuin yleisesti oletetaan. Näkemystään Hurme perusteli huomautuksella, että Linnan kuva sodasta on liian idealistinen ja hänen sotilaansa suuria sankareita. Kärsimyksen kuvaajana Linna ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi Pentti Haanpää tai Samuli Paronen, joiden sotakuvauksissa lukijalta vaaditaan enemmän kuin Linnan kohdalla, sillä heidän karuihin hahmoihinsa on vaikeampi samastua kuin Linnan sankareihin.
Sopii kuitenkin kysyä, eikö esimerkiksi Hietasen kuoleman kuvaus ole ”oikeata” realismia. Ainakin se on kerrontaa, joka tavoittaa lukijan. Juuri se, että voi samastua henkilöön, tekee henkilöhahmosta läheisen suurille lukijajoukoille. Linnan henkilöt ovat osa meidän arkitodellisuuttamme. Tuntemattoman sotilaan sotainen maailma tulee joka päivä todeksi median kautta, ja sotilaiden rooleihin on jokaisen nuorenkin helppo samastua. Näytämme siis tarvitsevan Hietasia ja Antero Rokkia, valitettavasti emme yhtä halukkaasti jaksa tutustua Haanpään antisankari Leko Sorrin hahmoon (Haudalla kokoelmasta Nykyaikaa 1942).
Linna arkipäiväisti suomalaisen sotilaan sankarikuvan. Aluksi kansa hangoitteli vastaan, mutta Tuntemattoman osuvat henkilökuvat muuttivat mielet. Sen jälkeen suomalaiset sotilaat on nähty juuri sellaisina, kuin Linna heidät kuvaa. Ikävä kyllä Tuntematonta sotilasta saatetaan kuitenkin käyttää myös Linnalle vieraiden aatteiden keppihevosena sodan kulttia luomassa.
On mielenkiintoista huomata, että vuosikymmenten kuluessa teoksen tulkinnat voivat muuttua aivan päinvastaisiksi. Toini Havu määritteli kuuluisassa arvostelussaan Tuntemattoman inhorealistiseksi ja arkinaturalistiseksi. 2000-luvulla tutkimuksen valokeilaan taas on nostettu idealisti-Linna 1950-luvun realisti-Linnan sijaan.
Olin yksi niistä seminaarilaisista, jotka kuuntelivat herkeämättä Hurmeen värikästä esitystä. En kuitenkaan voinut yhtyä Hurmeen näkemyksiin, kun hän luetteli niitä asioita, joita Linnan sotakuvauksesta puuttuu, esimerkiksi Lapin sota tai homouden kuvaus kuten esimerkiksi Jussi Talven Ystävät ja viholliset -teoksessa. Linnan teos on kuvaus juuri siitä, mistä se on kirjoitettu. Se puuttuu, mikä puuttuu.
Hurme harmitteli myös, että teoksen tapahtumista ja henkilöistä on liikkeellä runsaasti ”kulttuurista tietoa” ja teos on noussut myytin tasolle. Sitä ei vaivauduta enää lukemaan, vaan kuvat muodostetaan mediajuttujen ja elokuvien – lähinnä tietysti Edvin Laineen elokuvan - pohjalta. Tässä asiassa Hurme on varmasti oikeassa, sillä pieni kysely keskikokoisen kaupungin lukiossa paljasti, että abiluokilla vain muutama oli lukenut teoksen, sen sijaan elokuvan oli nähnyt yli puolet. Hurmeen tavoin onkin syytä toivoa, että klassikkoteosten lukutaito edelleen säilyisi ja löytyisi lukijoita, joiden päätä ei olisi sekoitettu kaikenalaisella oheistiedolla.
Kaikesta näennäisestä arvostelusta huolimatta Hurmeen suhtautuminen Tuntemattomaan osoittautui luovan taiteilijan tarkkasilmäiseksi kunnioitukseksi: hänen mukaansa Tuntemattoman sotilaan tulkinnoissa ei ole löydetty vielä läheskään kaikkia mahdollisuuksia. Fiktion maailman nostaminen reaalimaailmaa todellisemmaksi voi olla hyvä pohja tuleville tulkinnoille.
Siis:
Totta kai Tuntematon sotilas on satua: se ei ole historiankirjoitusta vaan todellisuuden yläpuolelle nouseva sanataideteos.
Anneli Niinimäki
Väinö Linnan seuran puheenjohtaja
Väinö Linnan seuran puheenjohtaja
lähettänyt Anneli Niinimäki | 08:00
1 kommenttia:
– ei se niin ollut, eivätkä sotilaat olleet sellaisia.
Koko kirjan menesty perustui paljolti siihen, että se julkaistiin siihen aikaan, jolloin suurella osalla kansaa, ennen kaikkea rintamasotilailla oli vielä muistissa minkälainen sota ja sotamiehet todelisuudessa olivat. Ideaalinen kuva sodasta j sotilaista on aina, ja kaikkialla siellä missä sota käydään. Ei suomikaan ole päässyt vanhasta Ruuneberkistään, mutta missään tapauksessa se kuva ei vastaa todellisuutta, tämä idealisoitu sotilas ei vastaa todellista ihmistä, ja juuri tällaisen todellisen ihmisen minä halusin tuoda esiin, sanoi Linna eräässä haastatelussa. Onhan todellisuus kaikkien käytettävissä, - se on sitten eri asia mihin kukin sitä käyttää.
Minusta koko asiassa, ovatko kirjan henkilöt ja sisältö todellinen vai ideaalisia - selviää heikompilahjaisellekin viimeistään tuntematonta sotilasta koskevissa, Linnan antamista haastatteluissa.
Lähetä kommentti
<< Etusivu