Löytöretkeilyä Väinö Linnan kirjallisissa maisemissa
Internetin Google-haulla löytyy 0,21 sekunnissa hakusanalla ”Väinö Linna” noin 66 100 osumaa. Jos hakusanaksi valitsee ”Tuntemattoman sotilaan”, osumia kertyy sekuntien kymmenesosissa vielä enemmän eli 72 300. Haku nimellä ”Täällä Pohjantähden alla” tuottaa sekin 61 900 tietolinkkiä.
Teokset elävät elämäänsä ja tekijäkin siinä siivellä. Mitä nämä dokumentit sitten kertovat? Esimerkiksi sen tiedon, että Veljekset Keskisen kyläkaupassa on maailman suurin kirja, jonka kannessa lukee ”Tuntematon sotilas”; korkeutta sillä on 203 senttiä ja leveyttä 140 cm. Googlen kautta paljastuvat sivut kertovat aika paljon myös Tuntemattoman sotilaan filmatisoinneista, eivät niinkään itse kirjasta. Tyypillistä on, että niissä puhutaan Linnan teoksista vahvasti tunteiden ja mielipiteiden tasolla tyyliin ”kumpi ompi parempi teos, Tuntematon vai Pohjantähti”.
Olennaista on tietysti huomata se, että Linna ja hänen tuotantonsa on läsnä kaikkialla; se on ilmaa jota hengitämme. Linnan teokset eivät tietystikään ole olemassa vain suomalaisessa kulttuurissa. Viittauksia Tuntemattomaan sotilaaseen esiintyy lukemattomilla kielillä. Yhden esimerkin sen maineesta mainitakseni: kun 1990-luvulla järjestettiin Tukholmassa kansainvälinen konferenssi toisen maailmansodan kulttuurisista vaikutuksista, siihen liittyvässä näyttelyssä keskeiselle paikalle oli sijoitettu tietoa Tuntemattomasta sotilaasta ja kuvia sen filmatisoinnista.
Väinö Linnasta leivottiin yhteiskuntatieteiden kunniatohtori ja tieteen akateemikko. Arvonimien perusteena on tietenkin se merkitys, mikä kirjailijan keskeisillä teoksilla on ollut suomalaisten käsityksiin yhteiskunnastaan ja sen muodostumisesta. Ymmärrettävästi Linnan Tuntematonta sotilasta ja Pohjantähteä on luettu ja tulkittu varsin monesta näkökulmasta myös sosiaalitieteiden ja historiantutkimuksen piirissä. Tästä tarjoaa monipuolisen näytön Antti Arnkilin ja Olli Sinivaaran toimittama teos Kirjoituksia Väinö Linnasta (2006).
Linnan tulkinnan vaiheita
Miten sitten kirjallisuudentutkimus on noteerannut Linnan teokset ja miten sen piirissä kuva kirjoista on muuttunut? Heti voidaan todeta, että Linnan romaanien todellisuuskuvaa ei enää pitkään aikaan ole torjuttu: niin Tuntematon kuin Pohjantähtikin ovat kiistatta löytäneet paikkansa kansallisessa puheavaruudessa.
Pienenä paradoksina voi pitää sitä, että ensimmäinen kokonaiskuva Linnan tuotannosta valmistui pikavauhtia, kun N.-B. Stormbom pian Täällä Pohjantähden alla –trilogian ilmestymisen jälkeen laati elämäkerran tekijästä. Se jäikin pitkäksi ajaksi ainoaksi lajissaan ennen Väinö Linnan elämää, Yrjö Varpion massiivista magnum opusta viime vuodelta. 1960-luvulla tutkimusta Linnan teoksista kertyi määrällisesti vähän, mutta oireena avauksista kannattaa noteerata eräs piirre. Kirjallisuudentutkimuksen bibliografioista käy ilmi, että Linnan tuotannosta kirjoitettiin kotimaisten kielten ohella tutkielmia varhain myös vierailla kielellä: englanniksi, saksaksi, viroksikin.
Seuraava vaihe, merkittävä käännekohta Linnan teosten tulkinnassa alkoi 1970-luvulla Yrjö Varpion käynnistettyä tutkijantyönsä Tampereen yliopistossa. Hänen teoksensa Mäkelän piiri (1975) ja Pentinkulma ja maailma (1979) tuottivat alkuperäislähteistä käsin ansiokasta tietoa Linnan teosten luomisympäristöstä ja leviämisestä maailmalle.
1980-luvun Linna-tutkimukseen ja uudelleen muotoutuvaan kuvaan hänen tuotannostaan vaikutti eniten kokoomateos Väinö Linna – toisen tasavallan kirjailija (1980), kirjailijan 60-vuotisjuhlakirja. Kirjoittajinahan siinä oli mukana edustava joukko mitä erilaisimmin intressein: kirjallisuuden, yhteiskunnan ja historian tutkijoita, kirjailijoita, journalisteja, teatterintekijöitä, kääntäjiä ja bonuksena Linna itse sekä hänen innokas lukijansa, tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Huomiota jälkeenpäin herättää, että neljästäkymmenestä kirjoittajasta vain kolme oli naisia. Tätä naisnäkökulman puutetta ovat myöhemmät tutkimukset jossain määrin täydentäneet.
1990-luvulle tultaessa Linnan teoksia analysoiva tutkimus nytkähti laadullisesti eteenpäin, kun väitöskirjantekijät ottivat kirjailijan tuotannon polttolasinsa alle. Helsingin yliopistossa väitelleen Jyrki Nummen tutkimus Jalon kansan parhaat voimat (1993) analysoi systemaattisesti ja kattavasti sitä, miten Tuntematon sotilas ja Pohjantähti-trilogia käyvät kirjallista keskustelua suhteessa kotimaiseen perinteeseen. Jyväskylän yliopistossa tarkastettu Heikki Siltalan väitöskirja Kolmen rintaman konfliktit (1997) puolestaan tarkastelee suppeammin Linnan Tuntematonta sotilasta maailmankirjallisuuden kentässä verratessaan teosta amerikkalaiseen ja saksalaiseen sotaromaaniin, Norman Mailerin Alastomiin ja kuolleisiin ja Willi Heinrichin Kubanin sillanpäähän.
Sittemmin Jyväskylän yliopistossa on 2000-luvun puolella tehty lisää Linnan tuotannon perustutkimusta, kun Matti Kuhna on väitöskirjassaan vertaillut hänen pääteoksiaan Marko Tapion Arktiseen hysteriaan (Kahden maailman välissä. Marko Tapion Arktinen hysteria Väinö Linnan haastajana, 2004) ja Merike Vardja on analysoinut Linnan tuntemattomien sotilaiden henkilökuvausta vironkielisessä väitöksessä Tegelaskategooriad ja tegelase kujutamise vahendid Väinö Linna romaanis ”Tundmatu sodur” ( Henkilökuvaus ja henkilökuvauksen keinot Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas, 2006).
Opinnäytteiden kavalkadi
Syyskuussa pidettyä Väinö Linna 2000-luvulla –seminaaria varten kokosin tietoa myös pro gradu –tasoisista opinnäytteistä, joita on tehty kirjailijan tuotannosta. Googlen avulla löysin kolmisenkymmentä nimikettä kuuden yliopiston kahdeltatoista laitokselta. Sen lisäksi on tiettävästi myös Ruotsin ja Tanskan yliopistoissa tehty opinnäytteitä Väinö Linnan teoksista.
Tutkielmia Linnan teoksista on valmistunut suurin piirtein kaikissa Suomen yliopistoissa, joissa kirjallisuutta tai kieliaineita opetetaan. Kirjallisuustieteellisen tulkinnan ohella Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas ovat kiinnostaneet opiskelijoita myös kielelliseltä kannalta. Suomen kielen piirteitä tarkastelevien tutkielmien ohella huomiota kiinnittää, että Linnan teosten käännöksiä eri kielille (englanti, ruotsi, venäjä) on tutkittu yliopistojen filologia-aineissa.
Vaikka pro gradu –tutkielmia Linnan teoksista on valmistunut jo 1970-luvulla, jonkinlainen painopiste on havaittavissa 1990-luvun ja 2000-luvun puolella. Tämä kertoo Linnan aseman vakiintumisesta sekä suomalaisessa kirjallisuusinstituutiossa että yliopistojen tutkintovaatimuksissa. Linnan teoksiin on liittynyt siinä määrin merkityksiä (tai merkityksen ylijäämää), että ne ovat elävinä klassikkoina vetäneet graduntekijöitä puoleensa ja herättäneet hedelmällisiä kysymyksiä.
Tutkielmien kirjo osoittaa, että Linnan moderni ja moniulotteinen ihmiskuva on inspiroinut havainnoimaan hyvin monenlaisia ilmiöitä hänen teostensa kautta. Mukana on tabuja, naiskuvaa, sosiaalisia kysymyksiä työn merkityksestä valtarakenteisiin romaanien kuvastamana. Linnan teoksista on tutkittu luomisprosessia, puhetilanteita, koheesiota rakenteissa, henkilökuvauksen dialektiikkaa tai tyyliä. Varsinkin vanhimmissa graduissa tutkimuskohteeksi ovat luonnollisista syistä valikoituneet kansallisen omakuvan tai isänmaallisuuskysymysten tapaiset abstraktiot.
Mielestäni Linnasta on runsaan puolen vuosisadan aikana tehty merkittäväksi klassikoksi yllättävän vähän vakavasti otettavaa tutkimusta, varsinkin väitöskirjoja. On tietysti turha verrata Linnasta kirjoitettujen niteiden volyymejä johonkin Runebergin tai Kiven teosten inspiroimaan tutkivaan harrastukseen. Varsinkin Runebergiä on vaikea voittaa missään mittelöissä, koska hänen vaikutuksensa kirjailijana on pitkällä aikavälillä niin moniaalle haarautunut ja rakentanut keskeisesti suomalaista identiteettiä ja mentaliteettia. Ja kaiken lisäksi Runebergiä on ahkerasti tutkittu kahdella kielellä.
Missä sitten ovat tutkimuksen suurimmat aukot? Erityisen vähän on analysoitu Linnan keskeisten teosten muotoa, romaanien estetiikkaa. Siinä riittää kirjallisuudentutkijoilla Yrjö Varpion Linna-elämäkerrankin jälkeen vielä runsaasti selvittämistä. Lohduttakoon meitä se tieto, että Seitsemän veljeksenkin ilmestymisestä ehti kulua noin sata vuotta ennen kuin tutkimus oikeastaan pääsi selville, miten ensimmäinen kansallisromaanimme on taideteoksena rakentunut.
Varmaa on, että löytöretkeily Linnan kirjallisissa maisemissa jatkuu eikä uusista kartantekijöistä ole pulaa. Rasteilla tavataan.
Teokset elävät elämäänsä ja tekijäkin siinä siivellä. Mitä nämä dokumentit sitten kertovat? Esimerkiksi sen tiedon, että Veljekset Keskisen kyläkaupassa on maailman suurin kirja, jonka kannessa lukee ”Tuntematon sotilas”; korkeutta sillä on 203 senttiä ja leveyttä 140 cm. Googlen kautta paljastuvat sivut kertovat aika paljon myös Tuntemattoman sotilaan filmatisoinneista, eivät niinkään itse kirjasta. Tyypillistä on, että niissä puhutaan Linnan teoksista vahvasti tunteiden ja mielipiteiden tasolla tyyliin ”kumpi ompi parempi teos, Tuntematon vai Pohjantähti”.
Olennaista on tietysti huomata se, että Linna ja hänen tuotantonsa on läsnä kaikkialla; se on ilmaa jota hengitämme. Linnan teokset eivät tietystikään ole olemassa vain suomalaisessa kulttuurissa. Viittauksia Tuntemattomaan sotilaaseen esiintyy lukemattomilla kielillä. Yhden esimerkin sen maineesta mainitakseni: kun 1990-luvulla järjestettiin Tukholmassa kansainvälinen konferenssi toisen maailmansodan kulttuurisista vaikutuksista, siihen liittyvässä näyttelyssä keskeiselle paikalle oli sijoitettu tietoa Tuntemattomasta sotilaasta ja kuvia sen filmatisoinnista.
Väinö Linnasta leivottiin yhteiskuntatieteiden kunniatohtori ja tieteen akateemikko. Arvonimien perusteena on tietenkin se merkitys, mikä kirjailijan keskeisillä teoksilla on ollut suomalaisten käsityksiin yhteiskunnastaan ja sen muodostumisesta. Ymmärrettävästi Linnan Tuntematonta sotilasta ja Pohjantähteä on luettu ja tulkittu varsin monesta näkökulmasta myös sosiaalitieteiden ja historiantutkimuksen piirissä. Tästä tarjoaa monipuolisen näytön Antti Arnkilin ja Olli Sinivaaran toimittama teos Kirjoituksia Väinö Linnasta (2006).
Linnan tulkinnan vaiheita
Miten sitten kirjallisuudentutkimus on noteerannut Linnan teokset ja miten sen piirissä kuva kirjoista on muuttunut? Heti voidaan todeta, että Linnan romaanien todellisuuskuvaa ei enää pitkään aikaan ole torjuttu: niin Tuntematon kuin Pohjantähtikin ovat kiistatta löytäneet paikkansa kansallisessa puheavaruudessa.
Pienenä paradoksina voi pitää sitä, että ensimmäinen kokonaiskuva Linnan tuotannosta valmistui pikavauhtia, kun N.-B. Stormbom pian Täällä Pohjantähden alla –trilogian ilmestymisen jälkeen laati elämäkerran tekijästä. Se jäikin pitkäksi ajaksi ainoaksi lajissaan ennen Väinö Linnan elämää, Yrjö Varpion massiivista magnum opusta viime vuodelta. 1960-luvulla tutkimusta Linnan teoksista kertyi määrällisesti vähän, mutta oireena avauksista kannattaa noteerata eräs piirre. Kirjallisuudentutkimuksen bibliografioista käy ilmi, että Linnan tuotannosta kirjoitettiin kotimaisten kielten ohella tutkielmia varhain myös vierailla kielellä: englanniksi, saksaksi, viroksikin.
Seuraava vaihe, merkittävä käännekohta Linnan teosten tulkinnassa alkoi 1970-luvulla Yrjö Varpion käynnistettyä tutkijantyönsä Tampereen yliopistossa. Hänen teoksensa Mäkelän piiri (1975) ja Pentinkulma ja maailma (1979) tuottivat alkuperäislähteistä käsin ansiokasta tietoa Linnan teosten luomisympäristöstä ja leviämisestä maailmalle.
1980-luvun Linna-tutkimukseen ja uudelleen muotoutuvaan kuvaan hänen tuotannostaan vaikutti eniten kokoomateos Väinö Linna – toisen tasavallan kirjailija (1980), kirjailijan 60-vuotisjuhlakirja. Kirjoittajinahan siinä oli mukana edustava joukko mitä erilaisimmin intressein: kirjallisuuden, yhteiskunnan ja historian tutkijoita, kirjailijoita, journalisteja, teatterintekijöitä, kääntäjiä ja bonuksena Linna itse sekä hänen innokas lukijansa, tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Huomiota jälkeenpäin herättää, että neljästäkymmenestä kirjoittajasta vain kolme oli naisia. Tätä naisnäkökulman puutetta ovat myöhemmät tutkimukset jossain määrin täydentäneet.
1990-luvulle tultaessa Linnan teoksia analysoiva tutkimus nytkähti laadullisesti eteenpäin, kun väitöskirjantekijät ottivat kirjailijan tuotannon polttolasinsa alle. Helsingin yliopistossa väitelleen Jyrki Nummen tutkimus Jalon kansan parhaat voimat (1993) analysoi systemaattisesti ja kattavasti sitä, miten Tuntematon sotilas ja Pohjantähti-trilogia käyvät kirjallista keskustelua suhteessa kotimaiseen perinteeseen. Jyväskylän yliopistossa tarkastettu Heikki Siltalan väitöskirja Kolmen rintaman konfliktit (1997) puolestaan tarkastelee suppeammin Linnan Tuntematonta sotilasta maailmankirjallisuuden kentässä verratessaan teosta amerikkalaiseen ja saksalaiseen sotaromaaniin, Norman Mailerin Alastomiin ja kuolleisiin ja Willi Heinrichin Kubanin sillanpäähän.
Sittemmin Jyväskylän yliopistossa on 2000-luvun puolella tehty lisää Linnan tuotannon perustutkimusta, kun Matti Kuhna on väitöskirjassaan vertaillut hänen pääteoksiaan Marko Tapion Arktiseen hysteriaan (Kahden maailman välissä. Marko Tapion Arktinen hysteria Väinö Linnan haastajana, 2004) ja Merike Vardja on analysoinut Linnan tuntemattomien sotilaiden henkilökuvausta vironkielisessä väitöksessä Tegelaskategooriad ja tegelase kujutamise vahendid Väinö Linna romaanis ”Tundmatu sodur” ( Henkilökuvaus ja henkilökuvauksen keinot Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas, 2006).
Opinnäytteiden kavalkadi
Syyskuussa pidettyä Väinö Linna 2000-luvulla –seminaaria varten kokosin tietoa myös pro gradu –tasoisista opinnäytteistä, joita on tehty kirjailijan tuotannosta. Googlen avulla löysin kolmisenkymmentä nimikettä kuuden yliopiston kahdeltatoista laitokselta. Sen lisäksi on tiettävästi myös Ruotsin ja Tanskan yliopistoissa tehty opinnäytteitä Väinö Linnan teoksista.
Tutkielmia Linnan teoksista on valmistunut suurin piirtein kaikissa Suomen yliopistoissa, joissa kirjallisuutta tai kieliaineita opetetaan. Kirjallisuustieteellisen tulkinnan ohella Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas ovat kiinnostaneet opiskelijoita myös kielelliseltä kannalta. Suomen kielen piirteitä tarkastelevien tutkielmien ohella huomiota kiinnittää, että Linnan teosten käännöksiä eri kielille (englanti, ruotsi, venäjä) on tutkittu yliopistojen filologia-aineissa.
Vaikka pro gradu –tutkielmia Linnan teoksista on valmistunut jo 1970-luvulla, jonkinlainen painopiste on havaittavissa 1990-luvun ja 2000-luvun puolella. Tämä kertoo Linnan aseman vakiintumisesta sekä suomalaisessa kirjallisuusinstituutiossa että yliopistojen tutkintovaatimuksissa. Linnan teoksiin on liittynyt siinä määrin merkityksiä (tai merkityksen ylijäämää), että ne ovat elävinä klassikkoina vetäneet graduntekijöitä puoleensa ja herättäneet hedelmällisiä kysymyksiä.
Tutkielmien kirjo osoittaa, että Linnan moderni ja moniulotteinen ihmiskuva on inspiroinut havainnoimaan hyvin monenlaisia ilmiöitä hänen teostensa kautta. Mukana on tabuja, naiskuvaa, sosiaalisia kysymyksiä työn merkityksestä valtarakenteisiin romaanien kuvastamana. Linnan teoksista on tutkittu luomisprosessia, puhetilanteita, koheesiota rakenteissa, henkilökuvauksen dialektiikkaa tai tyyliä. Varsinkin vanhimmissa graduissa tutkimuskohteeksi ovat luonnollisista syistä valikoituneet kansallisen omakuvan tai isänmaallisuuskysymysten tapaiset abstraktiot.
Mielestäni Linnasta on runsaan puolen vuosisadan aikana tehty merkittäväksi klassikoksi yllättävän vähän vakavasti otettavaa tutkimusta, varsinkin väitöskirjoja. On tietysti turha verrata Linnasta kirjoitettujen niteiden volyymejä johonkin Runebergin tai Kiven teosten inspiroimaan tutkivaan harrastukseen. Varsinkin Runebergiä on vaikea voittaa missään mittelöissä, koska hänen vaikutuksensa kirjailijana on pitkällä aikavälillä niin moniaalle haarautunut ja rakentanut keskeisesti suomalaista identiteettiä ja mentaliteettia. Ja kaiken lisäksi Runebergiä on ahkerasti tutkittu kahdella kielellä.
Missä sitten ovat tutkimuksen suurimmat aukot? Erityisen vähän on analysoitu Linnan keskeisten teosten muotoa, romaanien estetiikkaa. Siinä riittää kirjallisuudentutkijoilla Yrjö Varpion Linna-elämäkerrankin jälkeen vielä runsaasti selvittämistä. Lohduttakoon meitä se tieto, että Seitsemän veljeksenkin ilmestymisestä ehti kulua noin sata vuotta ennen kuin tutkimus oikeastaan pääsi selville, miten ensimmäinen kansallisromaanimme on taideteoksena rakentunut.
Varmaa on, että löytöretkeily Linnan kirjallisissa maisemissa jatkuu eikä uusista kartantekijöistä ole pulaa. Rasteilla tavataan.
Juhani Niemi
Suomen kirjallisuuden professori
Tampereen yliopisto
Suomen kirjallisuuden professori
Tampereen yliopisto
lähettänyt Juhani Niemi | 08:00
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Etusivu